Sivut

8.11.2016

SE ASIA, JOSTA EN VOINUT PUHUA ÄÄNEEN

Keniaelämisestä alkaa olla jo useampi kuukausi aikaa, mutta edelleen sitä kokonaisuutta tulee pyöriteltyä mielessä ja pohdittua uudestaan ja uudestaan. Moni tyyppi ihan läheisistä ystävistä puolituttuihin asti on kysynyt multa, että mitä siellä sitten oikeen tapahtu kun pariin kertaan blogissa mainitsin, etten voi kaikesta kirjottaa julkisesti. Kun sanoin noin, niin tarkotin suurimmaksi osaksi niitä fiiliksiä, mitä jatkuvassa pelossa eläminen mussa aiheutti. Niistä ei vaan oikeen voinu kesken matkaa kirjotella kauhean paljon, koska en yksinkertasesti halunnut huolestuttaa yhtään ketään. Nyt oon tässä kuitenki prosessoinnu näitä asioita tarpeeks kauan ja oon ihan ''turvallisessa'' Euroopassa, joten voin vihdoin vähän tarkemmin avata noita juttuja. Kursivoidut tekstit on pätkiä mun matkapäiväkirjasta, jonne kirjotin aika sensuroimattomasti fiiliksiä koko reissun ajalta.


Koko ajan kyllä pelkään että mut ryöstetään. Se ois ihan kamalaa. Tänään näin tappelun ja seki oikeesti pelotti mua.

Käytiin aika harvoin Keniassa baareissa tai ylipäätään juotiin kunnolla alkoholia. Yhtenä lauantaina päätettiin kuitenkin lähteä paikallisen kaverin kanssa klubille. Baariin piti lähteä ennen iltayhdeksää ja takasin ei saanut tulla ennen aamukuutta, sillä yöaikaan ulkona ei ollut edes sallittua liikkua. Pidettiin kiva ilta ja joskus aamuviiden aikaan päätettiin kuitenkin lähteä kotiin väsymyksen vuoksi. Nähtiin baarissa myös eräs yksinoleva valkoinen nainen. Klubilta lähdettyämme käveltiin moottoripyöriin nojailevan miesporukan läpi nopeasti välittämättä heidän huuteluista. Paikallinen kaveri saattoi meidät kotiin ja that's it.

Seuraavana päivänä kuultiin, että hetki meidän lähdön jälkeen tää näkemämme valkonen nainen oli lähtenyt baarista pois ja kävellyt saman moottoripyöräporukan ohi kun mekin. Tää porukka päätti sitten ryöstää naisen, ja naisen kamppailessa vastaan sai tämä lopulta puukosta. Ja tää tapahtui ilmeisesti ihan muutamia minuutteja sen jälkeen, kun oltiin itse kuljettu täsmälleen saman paikan ja saman porukan ohi. Vaikka pahalta tuntuikin sen naisen puolesta, niin hiljaa mielessäni kiitin kyllä onneani ettei porukka jostain syystä valinnut meitä ryöstön ja puukotuksen uhriksi - ei ois paljon ollut mahollisuuksia meillä siinä vaiheessa. Paikallisen kaverimme saatettua meidät kotiin lähti hän oman kämppänsä suuntaan, ja törmäsi matkalla poliiseihin. Keniassa poliisivoimat on todella korruptoituneita, ja yöaikaan liikkuminen ilman hyvää syytä kuten töistä kotiinpalaamista on ilmeisesti kielletty. Kaverilla onneksi sattu olemaan henkkarit mukana (mulla ei ollut...) ja jotenkin hän onnistu ittensä puhumaan tilanteesta kuiville. Jos oltaisiin kaikki kolme törmätty poliiseihin, ois meiltä valkosilta todennäkösesti yritetty lypsää sakkorahoja tai pahimmassa tapauksessa oltaisiin voitu päätyä putkaan, mikä on Keniassa kahdelle nuorelle valkoiselle tytölle ihan hieman pahempi juttu kuin Suomessa. Onneksi onnistuttiin välttämään poliisit hyvällä tuurilla.

IMG_0423

Toivottavasti se ei ehtiny kertoo kellekään et asutaan täällä, koska kohta on sit kaikki varkaat meijän kimpussa... Pelottaa kyl vähän. Saa nähä miten tulee uni ens yönä.

Yksi ekoista ikävistä jutuista jonka somessa kerroin oli tää roviollapolttojupakka. Oltiin siis illalla kotona meidän huoneessa, ja ikkunan verhot oli vähän raollaan. Hetken päästä meille tultiin sanomaan, että joku poika oli tuijottanut meidän ikkunasta sisään ja on todella tärkeetä, että pidetään verhot kokonaan suljettuna iltaisin ja öisin. Varkaat nimittäin kiinnostuu helposti, jos näkee arvotavaroita ikkunasta tai ylipäätään tietää, että tossa huoneessa asuu valkosia eli rikkaita ihmisiä. No joka tapauksessa nukuttiin yön yli sitten verhot kiinni, ja aamulla ruokapöydässä kuultiin kammottava tarina. Tää sama poika oli meidän talon nurkilla pyörimisen jälkeen mennyt naapuritaloon ja varastanut sieltä yhden kanan. Keniassa ei varkaita suvaita, joten paikalliset asukkaat oli ottanu pojan kiinni, sitonut tolppaan, valellut bensalla ja tuikannut tuleen. Tätä tapahtumaa oli todistamassa useampi tyyppi, ja aamulla täysin palanutta ruumista oli puoli kylää käynyt ihastelemassa. Meidänkin hostmama oli meinannut herättää meidät katsomaan tätä näkyä, mutta oli sitte kuitenki antanut meidän luojan kiitos nukkua rauhassa. Aamupalapöydässä tälle asialle naureskeltiin paikallisten toimesta aika ahkerasti. ''Jos olisitte nähny sen ruumiin, ette ois koskaan enää syöny kanaa. Se poika oli kuin kana vartaassa kun ruumis oli palanut niin pahasti.'' ''Aamulla kun käytiin kattomassa ruumista niin sen pää oli palanut niin pahasti että aivot näky.'' Ite siinä kauhistuneena kuuntelin juttuja ja sanoin, että aika rajua että sen pojan piti palaa elävältä rangaistuksena yhden kanan varastamisesta. Että miten raha voi olla ihmishenkeä arvokkaampi. Ainakaan se ei enää ikinä varasta, oli vastaus mun kauhisteluille.

Ton tempauksen jälkeen väkisin alkoi ite miettimään, että mitä jos joku lavastaa mut syylliseksi varkauteen tai syyttää ilman syytä. Paikalliset ei näköjään kauheasti mieti ennen kylälynkkausta, vaan innokkaasti kostaa kaikille varkaille. Mä en tiedä ketkä sen pojan poltti elävältä - oliko ne tyypit jotain mun tuttuja, ketkä meilläkin kävi teetä juomassa? Vai mulle tuntemattomia tyyppejä, jotka samanlaisella innokkuudella pistäis myös mut roviolle palamaan, jos luulisivat mun tehneen jotain väärää? Toi ajatus kauhistutti mua aika paljon, ja joka kerta palaneen hajun tullessa meidän kotiin ilta-aikaan mietin, palaako siellä nyt tavallinen nuotio vai onko joku mun kaveri tällä kertaa uhrina.

IMG_2248

Nytki kuuntelen jokaikistä ääntä ulkoa ja vähän pelkään.

Myöhään illalla ja yöaikaan ulkoa kuulu usein todella epäilyttäviä ääniä. Annika nukahti usein ennen mua, joten aika monena iltana makasin sängyssä hipihiljaa ja lähes uskaltamatta liikkua, ja kuuntelin ulkoa tulevia ääniä. Milloin kuulu kovaa kirkumista, millon epämäärästä kolinaa, millon tappelun ääniä. Kerran kuultiin pariskunnan tappelevan ihan meidän talon ulkopuolella ja kovaa huutoa jatkui pitkään, kunnes riitelyn äänet vaihtu särkyvien pullojen ääniin. Siinä vaiheessa alko ihan oikeesti huolestuttaa. Meidän ikkunassa ei ollut lasia ollenkaan, vaan ainoastaan kova verkko suojaamassa moskiitoilta. Kuultiin hosteilta juttu, että heidän edellisessä kotitalossaan samanlaiset ikkunat oli väännetty yöllä pihdeillä auki, ja sisältä viety kaikki arvokas. Ei mitenkään ominainen tarina lisäämään turvallisuuden tunnetta iltaisin. Parina yönä heräsin ihan selviin kovina kajahtaviin laukausten ääniin, ja niiden jälkeen ei kyllä uni meinannut tulla uudestaan. Ikinä en saanut tietää oliko mun kuulemat äänet ihan oikeesti ammuskeluista peräisin, mutta siltä ne kuulosti. Ei mikään kovin kiva herätys keskellä yötä.

Olin oikeesti peloissani ja mietin, et mitä jos en selviä tästä.

Pari päivää ennen meidän saapumista Keniaan oli Nairobissa yritetty ryöstää kaksi nuorta, valkosta jenkkinaista. Toinen näistä oli pistänyt hanttiin, jolloin ryöstäjä oli ampunut naisen kuoliaaksi. Ja tää tapahtui aamupäivällä kirkkaassa päivänvalossa. Tän jutun kuuleminen värisytti mua aika paljon, sillä olin aatellut ryöstöjen tapahtuvan vaan hämärän aikaan. Viimesellä viikolla lähdettiin suomityttöjen voimin kolmestaan Nairobiin matatulla eli paikallisella minibussilla. Saavuttuamme keskustaan kaikki muut matkustajat nousivat autosta ulos, mutta meitä kolmea ei jostain syystä päästetty pois. Ilmastiin useasti haluavamme ulos autosta, mutta rahastajamies seiso oviaukon edessä ja kuski sen kun kaasutteli eteenpäin. Tässä vaiheessa voin myöntää ihan oikeesti pelänneeni niin rahojeni, turvallisuuteni sekä ihan henkeni puolesta. Kuvittelin jo mielessäni kaikki kauhutarinat siitä, miten meidät ajelutetaan jonnekin syrjäselle kujalle ja meille tehdään ties mitä. Tietysti mun ajatukset kävi ihan ylikierroksilla, mutta siinä vaiheessa kun oot ahdistavassa tilanteessa ja tunnet todellista pelkoa, on aika vaikeeta pysyä realistisena. Lopulta päästiin pois autosta ihan vahingoittumattomina, mutta eipä mulle kyllä ikinä selvinnyt miksi meitä pidettiin ylimääräisen ajelun aikana autossa eikä suostuttu päästämään ulos useista pyynnöistä huolimatta. Ei mikään kovin kiva tunne.

Kauheen raskasta ku tekis mieli vaan huutaa kaikille että tajuuttekstse millasta täällä on. Ku koko ajan joutuu olee pelko perseessä et mitä jos toi seuraava vastaantulija tekee mulle jotain, mitä jos sillä on puukko tai mitä jos toi miesjengi tossa päättää vaan käydä muhun käsiksi. Tai jos joku tulee illalla sisään meijän taloon ja vaan tappaa meijät kaikki. Tekis mieli vaan kertoo kuin raskasta on olla koko ajan varuillaan ettei henki lähe, okei vähän liiottelua mut silti. Ja sit ei voi vaan sanoo mitään kellekään ettei kukaan huolestu.

Varmasti moni mun pelottavaksi kokemista tilanteista oli oikeasti paljon vaarattomampi kun miltä musta tuntui, ja saatoin jonkun verran myös epävarmuuden tunteessa ylireagoida asioihin. Pointti ei kuitenkaan ollutkaan se, onko Kenia oikeasti turvaton paikka vai ei (on se turvaton. piste.) vaan se, millaista on elää pelon ollessa koko ajan enemmän tai vähemmän läsnä. Tuolla mun suurimmat pelonaiheet oli se, että mut ryöstetään, pahoinpidellään, raiskataan tai jopa tapetaan. Vaikka selvisinkin onneksi ehjänä kotiin ilman, että mitään noista tapahtui, on alituisessa varovaisuustilassa raskasta elää. Tää saattaa kuulostaa jonkun korvaan liiottelulta, eikä mustakaan noi asiat jälkeenpäin kuulosta yhtään niin pahoilta. Mutta lukiessani matkapäiväkirjaani pääsin hetkeksi kiinni siihen tunteeseen, mikä mulla Keniassa oli koko ajan. Ja se oli pelottavaa, ihan oikeesti. Toki Suomessakin joskus baarista kotiin yksin kävellessä vähän saattaa pelottaa, mutta sitä tunnetta pitäisi lisätä satakertaisesti, ennen kuin päästäisiin samoihin sfääreihin mitä Keniassa koin ihan selvinpäin ja ei edes pilkkopimeällä.

IMG_0622

En oo ikinä ennen kokenu tällasta pelkoo. Suomes totta kai välillä pelotti kulkee yksin pimeellä jossai syrjäkujilla, mut sekää ei oo ollu tällasta. Ku pimeellä liikkuessa meinaa oikeesti saada slaagin jokasesta rasahduksesta ja jos joku kävelee sun perässä nii joutuu pinnistelee täysii ettei lähe juoksee karkuun, mut nii ei tietenkää viitti tehä vaa kävelet vaa sydän pamppaillen eteenpäi. Mut ku kelaa vaan mielessään et mitä jos ja sit voi ollaki liian myöhästä ku on miettiny pari sekkaa liikaa.


Noita tuntemuksia voi olla ehkä vaikea käsittää tai mun jutut saattaa kuulostaa jopa liiotelluilta (mikä on muuten yksi syy miksen tästä halua puhua; en halua kuulla keltään mitään alentavaa kommenttia asiasta, joka on mulle ollut oikeasti raskas kokea), mutta Suomessa eläessä tollasta tunnetta ei vaan koe kovin usein. Vaikka joskus iltalenkillä metsäpolulla tai sillä baarin jälkeisellä reitillä kotiin saattaa pelottaa, on se silti vaan hetkellistä. Keniassa se pelko oli arkipäivästä, joka päivä läsnä jollain tasolla. Sitä vihasi, siitä ois ollut tarvetta puhua, siitä ei pystynyt kertomaan kellekään, ja lopulta siihen turtui. Jos korruptoituneessa kehitysmaassa asumiseen sisältyy noin paljon päivittäistä pelkoa, en edes osaa ajatella millaista on asua esimerkiksi Lähi-idän sota-alueilla, jossa pommeja räjähtelee jatkuvalla syötöllä ja josta on pakko paeta. Tää kokemus pisti ajattelemaan tuotakin asiaa aivan uudelta kantilta.

''Eiks siellä Keniassa kuitenki oo nyt aika turvallista, että et sä missään oikeessa pulassa ois missään vaiheessa voinu olla, sullahan oli se järjestö tukena nii eihän sulle ois mitään voinu sattua, oma vika jos ei oo maalaisjärkeä mukana ja jotakin käy.'' Voin myöntää, että tollaset aivopierukommentit, joita oon saanu kuulla vähän liian paljon, menee mulla suoraan ja henkilökohtasesti tunteisiin. En toivo kenenkään joutuvan elämään pelossa, mutta toivon vähän ymmärrystä  erilaisiin tilanteisiin ja ymmärryksen puuttuessa suodatinta siihen, mitä suustaan päästää. Toisen tuntemuksia ei ikinä pitäisi väheksyä vaikka ne itestä kuinka absurdeilta tuntuisikin - varmaan on joo kaukanen ajatus, jos oma pelottavin kokemus on ollut lähisiwan pihalla olevan pultsarin horjahtaminen ohikulkijaan päin. Keniassa ei oo aika turvallista, olisin hyvinkin usein voinut olla pulassa, vapaaehtoisjärjestö ei paljoa auta siinä vaiheessa kun joku uhkaa sua teräaseella kadulla tai ylipäätäänkään kehitysmaan turvallisuustilannetta paranna, oma maalaisjärki ei vaan aina riitä pitämään uhkaavia tilanteita poissa. Tän tekstin tarkotus oli nyt koittaa päästää teitä sisälle siihen fiilikseen, mikä Keniassa ollessa oli turvallisuuden näkökulmasta. Esimerkkejä olisi varmaan voinut kaivella esiin enemmänkin, mutta tuossa nyt on päällimmäisenä mieleen tulleet. Toivottavasti tää avasi vähän enemmän mun kesän kokemuksia ja lisää ymmärrystä ihan jokaseen suuntaan!

IMG_2589

17 kommenttia:

  1. Moi Laura, halusin tähän vaan tulla kommentoimaan, että itellä oli Ugandassa asuessa samat fiilikset, olin ajoittain niin ahdistunut etten halunnut lähteä kotoa mutta kotonakin pelkäsin. Vaikka mitään noinkaan pelottavaa ei onneksi kohdalleni osunut kuin sinulla. Nyt, pari kuukautta muuton jälkeen, itsekin hieman ihmettelee miksi tunsin oloni niin turvattomaksi, mutta niin se vain oli. Onneksi muistellen aikaa jo nyt myös positiivisella mielellä mutta sitä kurkkua kuristavaa pelkoa en halua takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ihana saada vertaistukea tähän asiaan, vaikkei muiden pelkokokemuksia nyt ehkä ihana-sanalla kauheesti voi kuvailla. Mä oon pyöritellyt tätä postausta päässä jo siellä Keniassa ollessani, mutta tän julkaseminen tuntu vaikeelta varsinkin näin pitkän ajan jälkeen, kun aika on vähän jo kullannu muistot. Onneks kirjotin tota matkapäiväkirjaa, niin pääsin kyllä palaamaan hetkeks takas niihin pelontunteisiin, mitä en todellakaan myös halua enää ikinä kokea. Jälkikäteen aina tuntuu, että mites mä nyt silleen pelkäsin, mut siinä ite tilanteessa se on kyllä kaikkea muuta kun hauskaa. Ja onneks mulla jäi paljon hyviäkin muistoja Afrikasta! Mut kiva kun kommentoit, koska tosiaan aina niin kiva kuulla juttuja kaikilta jotka osaa samaistua :)

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos kun avasit tätä meille muillekin! Itse voin vain kuvitella, miltä tuollainen tuntuu. Noita turvallisuus asioita kuitenkin aina reissatessa jajakso vieraassa maassa asuessa tulee aina mietittyä, mut voin vaan kuvitella miten asiat pyörii päässä, kun on oikeasti turvattomassa paikassa. Itsellä kun on kokemusta vain länsimaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kiinnosti! Joo allekirjotan ton kyllä mitä tekstissäki jo mainitsin, että tota pelon tunnetta ei voi ihan täysin ymmärtää jos ei sitä ite oo koskaan joutunu kokemaan. Siksi mua ärsyttääkin kaikki vähättelyt niin paljon, vaikka niitä ymmärränkin, koska noi jutut kuulostaa äkkiä liiotelluilta jos ei ite oo niin turvattomassa ympäristössä elänyt. Hyvä jos tää postaus täytti tarkotuksensa ja avas edes vähän sitä inhottavaa fiilistä, minkä kanssa tuolla joutu elämään!

      Poista
  3. Mielettömän rohkea kirjoitus. Keniassa on tosiaan karkeasti jaottelematta kahdet eri kasvot - paikallisten Kenia, johon valkoisella ei ehkä hirveästi asiaa ole. Olemme aina ne rikkaat, työtätekemättömät ja huijattavat tyypit. Olen miltei pahoillani, että tämä oli siun ensi(?)kosketus Keniaan. Toisaalta näit paljon sellaista, mitä turisti ei edes halutessaan näe tai koe.

    Toinen puoli on sitten se kaunis Kenia, se turisteille suunnattu. Se lymyää sillä paremmalla puolella kaupunkia, suojamuureilla eristettynä. Se on toden totta kaunis ja myös kiehtova, joskin hieman valheellinen ja tasoiteltu. Jos ikinä Keniaan uudestaan päädyt, yritä kokea se toinen puoli. Jättää huomattavasti paremman maun suuhun, joskin ymmärrän, ettet sitäkään puolta osanne enää tavallisen turistin silmin katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toi on kyllä ihan totta. Nairobin up townin puolella kuljeskellessa tuli oikeasti sellanen tunne, että täällähän vois elää ihan mielelläänkin, ei mulla siellä ollut mitään suuria pelkotiloja niiden rikkaiden ihmisten ja korkeiden rakennusten keskellä. Mutta tosiaan asuin Ukundassa pienessä ja suht rauhattomassa kylässä suurimman osan ajastani, ja ihan siellä paikallisten ihmisten keskellä, niin näki tosiaan aivan erilaisen puolen Keniasta. Kahdet kasvot on aika osuva nimitys tähän.. Näin sen, miltä kolmas maailma oikeesti näyttää, ja karuahan se oli - varsinkin näin valkosen nuoren naisen kengissä astellessa.

      Meidän kotitalosta oli muutama kilometri Diani Beachille, joka on suosittu niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa. Sinne livahdettiin välillä, kun haluttiin nähdä muita valkosia ihmisiä ja olla kerrankin samassa asemassa muiden kanssa ilman mitään osotteluja ja huuteluja. Kenia on sen näkemän perusteella ihana lomakohde jos haluaa pysyä siellä turistialueilla. :) Tää oli tosiaan mun ensikosketus Keniaan, ja ehdin nähdä molempia puolia siitä maasta, vaikka suurimman osan ajasta siellä paikallisten (ja sen pelon) keskellä vietinki. Oon tyytyväinen, että näin molemmat Kenian kasvot, ja uskon saaneen paljon enemmän irti tällä tavalla kun pelkällä turistilomareissulla. Ei mulle kuitenkaan täysin läpimätä kuva Keniasta jäänyt onneksi! Tässä postauksessa halusin tuoda esille nimenomaan ton pelkoasian, mutta on mulla Keniasta paljon hyvääkin sanottavaa, esimerkiksi se upea luonto ja ne ystävälliset ihmiset ketä siellä tapasin :)

      Poista
    2. Ja vielä lisäys, että yks syy miksi pidän Keniaa niin kiehtovana ja samalla myös surullisena maana on juurikin toi kahdet kasvot asetelma - samaan aikaan on absoluuttista köyhyyttä ja kurjuutta, kun samaan aikaan muutaman kilometrin päässä turistit nauttii Afrikan luonnosta ja säästä täysin siemauksin rahaa säästelemättä.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos kun jaoit kokemuksiasi! Olen tosi pahoillani tuosta, mitä olet kokenut. Myös vähättelystä ja tuosta melko uskomattomasta "eikö se Kenia nyt ole aika turvallinen maa" -kommentista - uskoakseni yhdestäkään Afrikan maasta ei kuitenkaan voi sanoa ihan noin.
    Tuntuu, kuten yllä toinen kommentoija toteaa, että Afrikassa monilla mailla todella on (vähintään) kahdet kasvot, myös täällä Mosambikissa, jossa itse asun, ja se on yksi Afrikan maita "tasapaksummasta" Euroopasta erottava tekijä. Turvallisuus on tietysti jotain ihan muuta kuin Euroopassa, ja vaikka esimerkiksi oma asuinkaupunkini Maputo on käsittääkseni Nairobia turvallisempi, miettisin minäkin kahdesti, ennen kuin täällä lähtisin yksin yöhön - kun mainitsit tuon yksinäisen valkoihoisen naisen; mitenkään väheksymättä sitä, mitä hänelle tapahtui, ajattelen, että hän otti aikamoisen riskin myös lähtiessään yksin ulos. Vaan mistäpä sen tietää, miten hän oli siihen tilanteeseen päätynyt,aina valinnat eivät ole niin tietoisia - en siis todellakaan syyllistä häntä, mietin vain, että itselläni ei olisi mukava olo täällä illalla kaupungilla yksin. Minusta on huomattavasti mukavampaa ja turvallisempaa liikkua porukassa, tietyissä kaupunginosissa myös päiväsaikaan! Yksin kulkeva ulkomaalainen nainen on itsestään selvä kohde ryöstäjille. Eikä aina auta vaikka olisi kaksin - äskettäin ryöstettiin diplomaattiauto, jossa oli kaksi valkoihoista naista.
    Täällä Mosambikissa on tuo sama ikävä ilmiö, että raivostuneet kyläjoukot voivat lynkata varkaita. Tukka pystyssä kauhusta luen aina niitä uutisia, nykyään en aina edes lue, koska niistä tulee paha olo. En kuitenkaan koe, että ne koskisivat minua, ne eivät herätä minussa henkilökohtaista pelkoa, mutta tietysti vihaa ja kuvotusta. Samoin poliisivoimiin ei täällä useinkaan ole luottamista, sekin on ilmeisesti Afrikassa yleinen piirre. Olen ollut autossa (nainen ajoi) jonka poliisi pysäytti yrittäen lypsää sakkoja, ja se on myös aivan tavallista. Kurjaa toki ja monista naisista pelottavaakin, ja liittyy yöllä/illalla ajamisen riskeihin - päiväsaikaan yleensä ei moista tapahdu, toki joskus silloinkin.
    Asun täällä itsekin sellaisessa "hyväosaisten kuplassa", en tosin sellaisella suljetulla asuinalueella vaan ihan tavallisessa omakotitalossa, mutta ns. hyvällä alueella ja vartijoiden kanssa, lisäksi meillä on ikkunoissa ristikot - joista en tise pidä, koska niistä tulee minulle sellainen olo, että olen jonkinlaisessa umpiossa/vankilassa - niillä on psykologinen vaikutus minuun. Mutta tiedän toki miksi ne pitää olla... huokaus... Minusta on sääli, että järjestö, jossa työskentelet, ei majoittanut nuoria naisia (tai ainakaan sinua) turvallisemmalle alueelle (hulluja muuten nuo kuulemasi kommentit - miten ihmeessä mikään järjestö voisi sinua auttaa siinä tilanteessa, kun ryöstö tapahtuu?). Täälläkin toki kuulee aika paljon ryöstötarinoita vähän "tavallisemmilla" alueilla. Ihmiset ovat niin köyhiä. Maputossa tosin ryöstöt ovat harvoin väkivaltaisia verrattuna esimerkiksi Etelä-Afrikkaan ja ehkä juuri Keniaan. Otetaan rahaa ja tavaraa, tarpeeseen kuten tuossa edempänä mainitsemassani autonkin ryöstössä: naisilta vietiin laukut ja muut tavarat, minkä jälkeen varkaat häipyivät. Voin vain kuvitella miten kauhea tilanne on ollut, kun 6 aseistautunutta miestä on ympäröinyt auton risteyksessä!
    Vastustelu ei kannata täälläkään, ei ole fiksua tehdä vastarintaa, silloin voi hyvinkin saada viillon machetesta - niinkin on käynyt. En tiedä miten Nairobissa, mutta täällä varkaudet keskittyvät päiväsaikaan (täällä ulkomaalaisten assuinalueilla) ihan tietyille kaduille, joissa on hyviä "piilopaikkoja", joilla kävelemistä ei suositella ja joiden rikoksille poliisikaan ei tee mitään. Muuten saa kävellä melko rauhassa ja minäkin kävelen paljon. Pitää vain tietää mihin mennä ja mihin ei. Toistaiseksi on ollut onni myötä, mutta en pidä sitä mitenkään itsestään selvänä. Kaikki on mahdollista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että mun kokemukset oli kiinnostavaa luettavaa ja kiitos myös omiesi jakamisesta! Vertaistuki on niin tärkeetä näissä asioissa, jota Afrikassa asumattomat ei voi ikinä ymmärtää täysin.

      Oon samaa mieltä tosta valkoihosen naisen puukotusjupakasta - uhria ei ikinä saa syyllistää, mutta tossa tapauksessa myös tää nainen oisi voinut ennakkoon toimia vähän järkevämmin. Hän oli nimittäin todella humalassa ja yksin liikkeellä, ja siinä on heti kaksi asiaa joita en ite olisi Keniassa tehnyt ikimaailmassa. Ei se silti oikeuta kenenkään kimppuun hyökkäämään, mutta turvattomaksi tiedetyssä paikassa kannattaa miettiä etukäteenkin noita ennaltaehkäseviä asioita, niin väärältä kun se tuntuukin. Se vaan on karu totuus etenenkin kehitysmaissa.

      Kylälynkkaukset on kyllä ihan järkyttäviä ja oksettavia tapauksia - miten kukaan voi kokea oikeutetuksi viedä toiselta hengen ja vielä tollasella tavalla tollasista syistä? En voi käsittää, ja siksi olinkin niin järkyttynyt. Mussa toi asia aiheutti myös pelkoa, koska siitä tuli jotenkin niin turvaton tunne. Jos kyläläiset pystyy lahtaamaan yhden omistaan ihan tosta noin vaan, niin miten sitten täysin ulkopuolisen valkosen, jota osa halveksuu etukäteen jo ihan pelkän synnyinmaan perusteella? Olin asunut Keniassa muistaakseni kaksi viikkoa ennen tota tapausta, joten se otti jotenkin todella koville. Ja tossakin tuli ilmi poliisin hyödyttömyys, koska olisi kuulemma ollut turhaa edes hälyttää poliiseja paikalle virkavallan toimiessa ihan oman huvituksiensa mukaan. Onneksi en ite joutunut tekemisiin poliisien kanssa muuta kun kerran papereita kirjottaessani, tossa sun kokemassa tilanteessa ois varmasti ollu aika inhottava olo! Ja toi auton ryöstö, ihan kauhee tilanne, siis aivan järkyttävä. Onneksi ei osunu omalle kohdalle, kun nää tapahtui lähistöllä -jututki sai mut pois tolaltani.

      Mähän tosiaan asuin pääasiassa Ukundassa Mombasan lähellä, ja Nairobissa vietin saavuttaessa noin viisi päivää ja lähdettäessä muutaman päivän (en huomannut tässä postauksessa sitä mainita kun on aiemmissa teksteissä ollut puhetta). Asuttiin siis aika maalla, jossa turvallisuusjärjestelmät on todella kökköjä. Nairobissa on enemmän sellanen suurkaupungin pelko, koska mitä tahansa voi sattua missä tahansa, mutta Ukundassa se pelko oli kuitenkin vähän erilaista. Pienessä kylässä meidät opittiin tuntemaan nopeasti, meidän tarkka asuinpaikka tiedettiin ja meidän oli nähty kulkevan kenialaisten mittapuulla arvokkaiden esineiden, esimerkiksi älypuhelinten kanssa. Ja sehän just olikin omiaan luomaan lisää sitä pelkoa, kun siinä omassa kylässä oli niin pirun uhkaavaa olla pimeän aikaan. En saanut ees lähikiskalle eli noin 50 metrin päähän kävellä iltakahdeksalta yksin, koska riski jollekin ikävälle oli ainakin hostien mukaan ihan liian suuri. Päiväsaikaan ei ollut mitään jatkuvaa jättisuurta ahdistusta varsinkaan isojen teiden varrella liikkuessa, toki piti olla itse niin fiksu ettei lähtenyt pikkukujille seikkailemaan, mutta iltasin ei kyllä tuntenut olevansa missään turvassa.

      Toivottavasti sulle ei vastedeskään käy mitään ikävää ja onni pysyy matkassa! Maalaisjärjellä pääsee johonkin asti, mutta on enemmän kuin tervettä pitää toi mielessä, että ton turvallisuustason maissa voi tosiaan sattua mitä tahansa ja koska tahansa. Ja hyvä pitää myös se mielessä, että jos kaikki oisi koko ajan niin kurjaa tai ylitsepääsemättömän pelottavaa, niin tuskinpa kumpikaan meistäkään sinne vapaaehtosesti oisi paria viikkoa kauemmaksi aikaa jääänyt. Tsemppiä sulle Mosambikissa elämiseen ja jos siltä tuntuu, niin palaa toki kommenttiboksiin useamminkin jakamaan kokemuksia! :)

      Poista
  5. Itse olen viettänyt kuukauden turvallisessa Moshissa Tansaniassa. Kaverilta varastettiin sielläkin tosin kännykkä, joten mikä on turvallista. Mitä itse huomasin siellä oli se kuinka paljaana me valkoiset siellä ollaan.

    Olen matkustanut paljon ja Tansania oli minulle paikka, jossa eka kertaa tuntui että erotun joukosta aivan liikaa. Ihmiset osoittelevat ja huutelevat perään, ihan vaan sen takia, että olen valkoinen. Muualla tuntuu että voin hävitä massaan.

    Joten ymmärrän täysin tuon pelon tunteen, sillä jos joku haluaa tehdä jotain pahaa, koska ajattelee sinun olevan rikas valkoinen, hän sen tekee.

    Itse nautin ajastani Tansaniassa. Ja tämä kokemus oli hyvin silmiä avaava. Kiva oli kuulla myös sinun kokemuksistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sun kokemuksia myös ja kiva, että on ollu onnistunut reissu! Mäkin kyllä opin nauttimaan Keniassa olosta varsinkin loppua kohti mentäessä, että ei mun reissu täyttä tuskaa onneksi ollut! Toi pelon tunne vaan varjosti jatkuvasti kaikkea tekemistä ja olemista, ja se ei todellakaan ollu kivaa. Just se, että erottuu joukosta niin paljon ja tietää sen olevan kylmä fakta, että noissa maissa valkoset ihmiset kiinnostaa - eikä todellakaan pelkästään hyvällä tavalla. Sitä jopa oudolla tavalla toivo, että ois voinut muuttua myös tummaihoiseksi ihan vaan siksi, että koko ajan joku oisi ollut osottelemassa ja tungettelemassa. Paikalliset itekin sano, ettei meidän valkosten pidä koskaan luottaa kenialaiseen, koska hyvin usein meissä nähdään vaan rahaa. Eikä ne epäile ryöstää meitä jos siltä huvittaa. Ei todellakaan mikään kovin luottavainen olo, ja kun joka puolelta kuulee kaikkea inhottavaa ja varottelevia kommentteja, niin ilman noita postauksessa mainitsemiani tapahtumiakin ois varmasti ollut pelokas olo.

      Poista
  6. Kiitos rehellisistä sanoista, Laura. Silmiä avaavia kokemuksia ja tunteita varmasti monelle suomalaiselle, joka vähättelee esim. sota-alueelta tulevien hätää jos ei vaikka näkyviä vammoja. Henkisesti turvattomuuden tunne uuvuttaa. Toivottavasti ehdit nähdä myös sitä hyvää, mitä vaikkapa kenialaisten ystävällisyydessä ja yhteisöllisyydessä on.

    Omasta Kenian keikasta on vierähtänyt jo neljä vuotta, mutta palasipa elävänä mieleen nuo tunteet, kun perusturvallisuudentunnetta koetellaan - ja myös tuo, ettei läheisiä Suomessa halunnut silti huolestuttaa kertomalla ihan kaikkea. Itse majoituin Nairobia huomattavasti pienempään kaupunkiin Kakamegaan Kisumun lähelle ja siellä onneksi en muista ihan koko aikaa eläneeni samanlaisessa pelossa. Muistan tosin miettineeni Nairobissa käydessä, että onneksi ei majoituttu siellä! Siihen aikaan Nairobissa (syksyllä 2012) oli muutamia pommi-iskut matatuihin ja jotain kidnappauksiakin ja olipa Kakamegassakin ryöstetty eräältä länsimaalaiselta aamulenkkeilijältä jopa lenkkarit jalasta!

    Pimeällä ei kyllä uskallettu mihinkään ilman tuttua kuskia ja paikallista luotettavaa seuraa eikä päivälläkään oikein tehnyt yksin mieli liikkua ainakaan oudoilla alueilla. Itse muistan huolen olleen suuri lähinnä sairastaessa, kun aina ei tienyt keneen ja mihin luottaa. Malarian sairastin pari kertaa lääkkeistä ja suojautumisyrityksistä huolimatta. Varsinkin tuolla syrjäisemmillä seuduilla sitä on oikeasti aika kaukana hyvistä sairaaloista, jos hätä tulee. Toisaalta itselleni nämä huolet aiheuttivat myös omantunnontuskia, kun mietin, että mikä oikeus itselläni on länsimaalaisena matkustaa sinne missä muut elävät arkeaan ja sitten kauhistella oloja.

    Omia Kenian kokemuksiani löytyy vielä Rantapallon Kenian koulussa -blogista, etenkin siellä vanhemmissa postauksissa näitä ristiriitaisempia tuntoja (http://www.rantapallo.fi/saturday/page/4/), jos kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan toi oli henkisesti raskasta, kun koko ajan pitää olla hieman varuillaan ja on pikkusen pelokas olo siitä, mitä ikävää voi hyvinkin mahdollisesti tulla tapahtumaan. Eikä siihen ite voi oikeen vaikuttaa, totta kai maalaisjärki mukana, mutta sekään ei loputtomiin kanna tollasessa maassa.

      Itse en siis asunut Nairobissa muutamaa yötä enempää vaan Ukundassa, Mombasan lähellä olevassa maalaiskylässä. Yksi suomalainen ystäväni jäi Nairobiin ja häneltäkin vietiin mm. puhelin kädestä matatussa istuessaan, vaikka ikkuna oli kiinni. Ja muitakin levottomuuksia kuulin. Ukundassa taas se tunnelma oli hieman erilainen, sillä pienessä kylässä meidän valkoiset naamat tulivat vähän liiankin tutuiksi kyläläisille ja liian moni tiesi missä asutaan ja kuinka arvokkaiden tavaroiden kera. Lisäksi pikkukylässä turvallisuustaso on ihan nolla, kun poliiseja ei näkynyt ikinä missään (ei sillä että heihin voisi muutenkaan luottaa Keniassa) ja kyläläiset käyttivät tätä oman käden oikeutta innokkaasti. Pahin oli kävellä isolta tieltä meidän kotitaloon. Vaikka matka oli vaan reilu viisi minuuttia, oli se järjettömän pelottavaa kulkea pimeän aikaan, sillä minkäännäköstä valaistusta ei ollut ja pimeä Keniassa on todellakin säkkipimeää. Myöskään omaa puhelimen taskulamppua ei uskaltanut useinkaan sytyttää, sillä sillon kaikki olisivat nähneet mut mutta minä oisin nähnyt vaan sen tien enkä ketään ihmistä - täydellinen tilanne ryöstölle, jota tuskin kovin moni köyhä (ja ahne) kyläläinen ei olisi jättänyt käyttämättä. Päiväsaikaan mieli oli turvatumpi, mutta vähänkin hämärän iskiessä iski samalla myös kaikki pelot moninkertasia mieleen.

      Kakamegassa oli mullakin jotain tuttuja visiitillä ja yksi sairastui vatsapöpöön, ja joutui istumaan autossa aiiiivan liian monen tunnin matkan sairaana päästäkseen sairaalaan... Voin siis kuvitella myös sun tilanteen inhottavuuden, malaria on kyllä todella epämukava sairaus ja siinä vaiheessa kun hoitotaso on mitä on nousee mieleen kyllä epäilykset omasta selviytymisestäkin. Mä sairastin suolistobakteerin ja makasin kolme päivää turistisairaalassa Dianilla, ja vaikka sairaala olikin korkeatasoinen maan tasoon verrattuna niin se oli selvästi yksi reissun pelottavimmista kokemuksista. You may die or may not die ei kuulostanut kivalta siinä vatsaoireiden kourissa...

      ''Toisaalta itselleni nämä huolet aiheuttivat myös omantunnontuskia, kun mietin, että mikä oikeus itselläni on länsimaalaisena matkustaa sinne missä muut elävät arkeaan ja sitten kauhistella oloja.'' Toi on erittäin hyvin sanottu ja mielenkiintonen ajatus muutenkin, itekin tuli tota pohdittua useempaan kertaan! Yksi syy myös miksen kauheasti viittinyt suutani avata pelosta valittamiseen - itsehän olin Keniaan päättänyt lähteä tietoisena siitä, ettei kyseessä ole mikään hyvinvointireissu. Mutta väkisinhän sitä on huolissaan ja peloissaan vaikeissa olosuhteissa, ei sitä voi itseltään loputtomiin kieltää.

      Kiitos mielenkiintosesta kommentista ja ehdottomasti käyn lukemassa sun juttuja Keniasta, ne kiinnostaa aina! :)

      Poista
  7. Tää oli ihan sairaan mielenkiintonen postaus! Kiitos, että kirjoitit kokemuksistasi näin rehellisesti ja avoimesti.

    Muutenkin tosi kiinnostavia juttuja sulla täällä blogissa, luin pitkän aikaa postauksiasi! Ihanaa alkuvuotta sulle Laura! xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit, tulipa hyvä mieli tästä kommentista! Tää postaus tosiaan pyöri pitkään mun mielessä ja mietin kyllä aika tarkkaan viittenkö julkasta tätä ollenkaan. Pelkäsin vähän vastaanottoa ja en ois jaksanut yhtään negatiivista kommenttia, mut onneks tää on otettu vaan positiivisesti vastaan ja oon saanu kiitosta. Kiitos siitä sullekin, näitä avoimia postauksia tekee mielellään lisääki jos vastaanotto on tällanen :)

      Hyvää alkuvuotta sullekin, Larissa! <3

      Poista
  8. Herranjestas mitä kokemuksia! Löysin sun blogiin vasta nyt, mutta mun on vaan pakko kommentoida näinkin vanhaan postaukseen :D Mä olisin sun tilallas varmaan kuollut pelkoon, toi kaikki kuulostaa niin kamalalta. Oon itse lähdössä Englantiin vaihtoon, ja mä jo valmiiksi kauhistelen sitä ettei vaan satu siellä mitään, mutta sehän on pikkujuttu enää kun luin tän sun postauksen... :D

    Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa kommentoida vanhaankin postaukseen, kiva että tää aihe ei huku ihan kaikkiin uusiin juttuihin kun kuitenkin tärkee aihe puhua mulle itelleni! :D Ja joo, välillä toi pelkoon kuoleminen tai lähinnä niihin pelon aiheisiin kuoleminen kävi kyllä mielessä liiankin paljon, mut jotenkin tosi ihmeellisesti sitä vaan saa pidettyä pään ees suht kylmänä tiukemmissa tilanteissa. Kyllä mä monet yöt valvoin noita pohtiessa uskaltamatta ees kääntää kylkeä sängyssä, kun kuvittelin että joku hyökkää jos kuulee mun olevan siellä. Vasta Keniasta lähdettyäni oon ees pystynyt käymään läpi ihan oikeesti ajatuksella kaikki noi tilanteet, siellä ollessa oli jotenkin itelläkin sellanen suojakuori pääkopassa koska jos olis ajatellut OIKEESTI mitä noistakin tilanteista ois voinut seurata, niin mä oisin kyllä ehkä vähän seonnut... :D Haha! Toikin riippuu paljon ihmisestä, jollekin muulle on helpompaa sivuuttaa pelottavat asiat mut mä kyllä vähän olosuhteiden pakottamanakin suhtauduin noihin aika vakavasti. :)

      Hyvä jos oli vähän omaa vaihtojännitystä helpottava postaus, haha! :D No ei, mut kannattaa pitää vaan mielessä et kaikkialla voi sattua jotain ja lopulta ei voi ees omasta asunnosta astua ulos, jos liian pelokkaaksi alkaa. Maalaisjärjellä pääsee pitkälle! Toivottavasti sulla tulee olemaan niin kiva vaihto, se on kyllä ihan mahtava kokemus kaikkinensa! :)

      Poista

Kommentoi postausta! Vastaan kaikkiin kommentteihin, myös vanhoihin postauksiin tulleisiin. Kiitos viestistäsi! :)