Sivut

26.6.2017

PARI SANAA KOTI-IKÄVÄSTÄ

Koti-ikävä on varmasti jokaiselle pallontallaajalle tuttu ainakin jossain muodossa. Ulkomailla asuville ihmisille se on varmastikin vielä enemmän tuttu ja tulee kylään henkilöstä riippuen aika useinkin. Viime aikoina oon alkanut potemaan kyseistä ikävää tautia, ja ajatukset on pyörineet päässä väkkärän lailla.

Mä oon ollut aina tosi helposti koti-ikävään sairastuva tyyppi. Ihan pienestä pitäen tähän päivään asti oon kokenut koti-ikävää ihan kummallisissa tilanteissa. Yleisin koti-ikävän tilanne ei ole ees se, jolloin oon yksin bussipysäkillä kolmelta yöllä vieraassa maassa odottelemassa kyytiä seuraavaan määränpäähäni - noina hetkinä koen olevani pienen pelon siivittämänä enemmän ylpeä itsestäni ja siitä, mitä kaikkea mahdollistan itselleni. Usein koti-ikävä iskee mulle kaikkein voimakkaimmin silloin, kun oon kavereiden kanssa tekemässä jotain hurjan siistiä ja tunnen itseni onnelliseksi. Silloin mulle jysähtää vatsanpohjaan ihan fyysisesti todella raskas tunne, ja alan ajattelemaan mun perhettä. Voi olla, että tunnen jonkin tasosta syyllisyyttä siitä, että huitelen ympäri maailmaa pitämässä hauskaa sen kustannuksella, ettei mulla ole niin paljon aikaa nähdä perhettäni. Tai sitten voi olla, että haluaisin jakaa ne hienot hetket myös mun perheeni kanssa, enkä vain kavereitten, vaikka kaikkia kokemuksia ei edes haluaisi jakaa muiden kun ystävien kanssa. Koti-ikävä tai enempi perheikävä vaan iskee sillä hetkellä, kun oon muuten onnellisimmillani.

ikävä4 ikävä3

Toinen tilanne, missä mun koti-ikävä iskee jysäyksenä kuin tiiliskivestä päähän saisi, on luonnollisempi. Nimittäin se, kun mun on syystä tai toisesta paha olla. Vaikka kuinka oonkin masisfiiliksissä sellanen itsesäälissä kierijä, joka hautautuu peiton alle sipsipussin kanssa ja märsää kurjaa kohtaloaan mieluiten yksin, niin aika nopeasti mulla tulee ikävä kotia noina hetkinä. Sitä, miten kotona on aina joku, jonka kanssa voi halutessaan jutella tai joka osaa myös jättää mut yksin kyynelteni keskelle niin halutessani. Että jos musta tuntuu siltä, etten vaan jaksaisi mitään, niin saan aamusin juoda aamukahvit vanhempieni kanssa ja illalla jutella äitini kanssa saunanlauteilla kaikki murheet pienemmiksi. Usein jos mulla ahdistaa raha-asiat tai stressaa koulujutut, toivon vaan voivani sukeltaa edes viikonlopuksi vanhempieni kotitalon vierashuoneen vällyjen väliin ja syödä iltapalaa veljeni kanssa joutavia höpötellen. Tai kahvitella siskoni kanssa hänen kotonaan, miten vain. Huonoon mielialaan auttaa yllättävän paljon se, että saa mennä kotiin ja olla niiden ihmisten kanssa, jotka mulle sen kodin tekevät. Tällanen koti-ikävä mulle tulee usein huonolla fiiliksellä ollessani.

Viime aikoina oon potenut aika kovaa koti-ikävää, tai juurikin sitä ikävää omaa perhettäni kohtaan. Sinänsä hieman hassua, sillä nyt asun sentään jo naapurimaassa enkä keskellä Eurooppaa tai jopa Afrikkaa kuten aiemmin. Nyt mulla on kotiin melkein yhtä lyhyt matka kuin Suomessa asuessani - Vaasasta tai Tukholmasta ei kummastakaan alle kahdeksaan tuntiin Rovaniemelle julkisilla pääse, mutta täältä vieraasta maasta matkan voisi taittaa kahdella lyhyellä lennolla. Ja tosiaan tässä välissä on hyvä mainita pieni yksityiskohta: en ole ikinä asunut mun vanhempien kotitalossa Rovaniemellä, mutta oon oppinut pitämään sitä myös omana kotinani, asuuhan siellä kolme neljästä mun maailmani tärkeimmästä ihmisestä. Lyhyehköstä, jos siis verrataan entisiin asuinmaihini Saksaan ja Keniaan, välimatkasta huolimatta ikävä on iskenyt. Välillä se tulee lujana iskuna suoraan palleaan, välillä vaan kutittelee korvan juuressa arkipäiväsissä tilanteissa.

uusi profiilikuva faceen ikävä1

Ehkä mun yhtäkkinen koti-ikävä johtuu siitä, että oon nyt lopettanut Tukholman katsomisen vaaleanpunaisten lasien läpi ja pudottautunut kunnolla arkeen. Edelleen rakastan tätä kaupunkia ja viihdyn täällä oikein mainiosti, mutta oon myös alkanut näkemään enemmän eroavaisuuksia Suomen kanssa ja näin ollen aloittanut sopeutumisprosessin osittain alusta. Vieras kieli on alkanut tuntua ajoittain raskaalta ja ystävien vähäisyys täällä harmittaa. En edes ikävöi Suomea maana, en ikävöi mitenkään erityisen paljon kavereitani, vaikka heitä olisikin ihana nähdä. En ikävöi sitä tunnetta, kun kaikki on tuttua ja turvallista, päinvastoin se tuntuu musta vähän tylsältä. En tuttuja maisemia enkä Suomen kesän tapahtumia. Mun on hyvä olla ulkomailla just nyt, vaikka vähän kieltämättä osa musta toivoisi, että asioiden hoito olisi helpompaa. Tosin siinä se toisessa maassa asumisen viehätys myös samalla piilee, että arkiaskareet ovat vähän haastavampia, mutta niistä selviydyttyä kokee itsessään jotain suurta henkistä kasvua.


Tai ehkä tää nytkin kurkkua kuristava tunne johtuu siitä, että oon ollut nyt verrattain pitkään pois edes kotimaastani. Vuosi sitten kesä-heinäkuun asuin Keniassa. Sen jälkee palasin Suomeen elo-syyskuuksi. Lokakuusa oli aika taas pakata muuttokuorma ja lähteä Saksaan. Sieltä kotiutin itseni helmikuussa, ja nyt toukokuussa viskoin kamat laukkuun jälleen kerran ja suuntasin kohti Ruotsia. Kotimaassa vietetyn ajan olin suurimmilta osin Vaasassa, kävin vain pari kertaa pohjoisessa. Olen siis nähnyt mun perheen viimeksi helmikuussa. Sitä edellisen kerran näin osan porukasta joulukuussa heidän vieraillessa mun luona Saksassa, ja edellinen tapaaminen koko perheen kesken oli syyskuun lopussa. Seuraavaksi tuun näkemään koko porukkaa vasta lokakuussa, jos he eivät täällä pääse käymään. Täähän tarkoittaa siis sitä, että näen osan perheestäni vain kaksi kertaa koko vuoden aikana... Ei ehkä ihme, jos on vähän ikävä. Musta tuntuu ehkä vähän jopa nololtakin sanoa vielä tässä iässä, että mulla on äitiä ikävä. Mutta eihän sen tarvitse olla noloa, kai se voi olla ihan normaalia. Kai se vaan voi tarkottaa, että rakastan niin hirveästi perhettäni, ja uskallan jopa joskus myöntää sen ääneen. En ehkä suoraan sanoa sitä heille, mutta muille kyllä.

Mitä mä sitten kaipaan? No sitä perhettä. Ihan oikeesti, en ees itekään tajua miten mulla just nyt on niin ikävä niitä tyyppejä. Erityisesti ikävöin siskoani, musta tuntuu ettei me olla saatu viettää pitkään aikaan kunnolla aikaa keskenämme niin, että sitä aikaa jäisi vähän pankkiinkin tällasina hetkinä lainattavaksi. Siskonkin elämässä tapahtuu nyt isoja positiivisia asioita, ja haluaisin kieltämättä olla läsnä siellä lähempänä jakamassa kaikkia kivoja juttuja. Nyt oon tyytynyt olemaan vaan etähenkilö kaikille whatsappin ja skypen avulla. Olisi vaan kiva, jos pystyisi osallistumaan kaikkien elämään enemmän. Oon kuitenkin jo kuudentoista vuoden iässä muuttanut pois kotoota toiselle puolelle Suomea, joten en ole liian pitkään ehtinyt nauttimaan äitin pottumuusseista ennen kuin teki mieli levittää omat siipeni ja kokeilla onnea muualla. Jälkeenpäin ajateltuna oon joutunut itsenäistymään aika nopealla rytinällä, vaikka täysin oma päätös olikin muuttaa ammattiopintojen perässä kauas kotoota. Oon aina ollut hyvin läheinen perheeni kanssa, ja näin parinkympin paremmalla puolella osaan arvostaa läheisiäni entistä enemmän. Vaikka rakastankin ulkomailla asumista ja tätä itsenäistä seikkailua, niin oon salaa kateellinen niille ihmisille, ketkä voivat käydä kotona vanhempiaan moikkaamassa aina halutessaan. Kyllä mäkin tykkäisin käydä joskus päivällisellä kotona, iltasaunassa löylyt hakemassa, veljen kanssa höpöttelemässä tai siskon kanssa vaikka lähipubissa yksillä siidereillä. Olishan se nyt kivaa. Mutta nämä on niitä elämän valintoja, ja mun valintaan seikkailla ja lentää kauempana kotoa sisältyy myös tämä nurjempi puoli.

ikävä5 ikävä2

Tässä mun viimeaikaisia ajatuksia koti-ikävän ympärillä pyörien. Ehkä vähän sekaisia, mutta kenenkäs ajatukset nyt olisi suoriin riveihin organisoitujakaan. Olisi kiva kuulla teidän muidenkin tyyppien, erityisesti ulkomailla asuvien mutta siis oikeesti ihan kaikkien ketkä tän ajatusmyrskyn läpi luki, ajatuksia tästä. Onko teillä ollut samanlaisia pohdintoja? Ja ennen kaikkea, miten te selviätte koti-ikävästä kun sellainen iskee? Itse en ole mitään toimivaa keinoa tohon keksinyt, yleensä kokeilen soittaa kotiväelle tai tehdä omia juttujani niin, että ikävä pikkuhiljaa laimenee taka-alalle. Hyväksi havaittuja keinoja ja muita kokemuksia aiheesta otetaan vastaan!

25.6.2017

KUVIA BRYSSELISTÄ

IMG_4560 IMG_4567 IMG_4551 IMG_4580 IMG_4571

Brysselissä on keskusaukio nimeltä Grand-Palace, joka on todellakin näkemisen arvoinen. Grand-Palacella on monia tärkeitä rakennuksia, esimerkiksi tuo kuvassa näkyvä hyyyvin korkea pytinki, joka on kaupungintalo. Musta tuntuu, ettei kuvat anna oikeutta yhtään ton aukion loistolle. Tuolla seistessään näki 360 asteen edestä hienoa, upeaa ja kaunista arkkitehtuuria. Aukealla oli myös populaa kiitettävä määrä, sillä tuosta pääsi lähtemään helposti oikeastaan mihin tahansa suuntaan uusille nähtävyyksille. Ja kuten sanottua, aukea oli jo nähtävyys itsessään. Viivyin aika kauan nappailemassa kuvia hulppeista rakennuksista jokaisesta mahdollisesta kuvakulmasta ja yrittäen saada tallennettua kameraan jonkinlaista hahmotelmaa siitä, miten hienolta joka suuntaan katsoessa näytti. Yritin myös epätoivoisesti saada kuvia, jotka eivät olisi turistien täyttämiä, näköjään siinä onnistumatta. :D Mutta kyllähän ne turistit kuuluu katukuvaan tollasissa paikoissa. Joka tapauksessa jos Brysseliin ikinä päädytte, niin tässä näkemisen arvoinen spotti!


Kuten sanottua, Grand Palacelta pääsi joka suuntaan uusille kujille kävelemään. Näillä kaduilla on muun muassa valtavasti vohvelipaikkoja! Belgia on tunnettu herkullisista vohveleistaan, ja niitä oli tarjolla useita erilaisia. Ruokaisia vohveleita ja makeita jälkiruokaherkkuja. Itse pysähdyin yhteen kivannäköiseen paikkaan ja otin vohvelin banaanilla ja kermavaahdolla. Ja oli muuten hyvää! Todella makeaa, mutta hyvää. Suosittelen ehdottomasti nauttimaan yhen tai useamman vohvelin Belgiassa ollessa - ei tosin samalla kertaa useampaa, koska noista sai kyllä sokeriannoksensa ja vatsansa täyteen hetkeksi.

Kävin myös katsomassa yhtä Brysselin nähtävyyttä, Pissaavaa Poikaa. Ja jestas että se oli pieni! Olin ehkä odottanut jotain vähän muuta, joten pakko sanoa, että saatoin nauraa ääneen nähdessäni minikokoisen patsaan. :D Ja vielä huvittavampaa oli se turistimäärä pikku pisuttelijan ympärillä... Siis voi luoja niitä jonoja ja tungosta, että pääsi ite poseeraamaan pissapojan viereen. Jätin nämä jonot suosiolla välistä, koska mulle ei ollut tärkeää saada omaa pärstääni kuvaan, ja yksin matkatessa nyt ei kuvaajaakaan ollut käden ulottuvilla. Tää Pissaava Poika oli kaikissa Brysselin snäpin geofilttereissäkin ja kaikkea, oli kyllä siis aikamoinen nähtävyys. Huhhuh. No ihan sympaattinen patsas lopulta, ja kyllä mä haluan yleensä noi vähän pienemmätkin nähtävyydet tsekata, jos oon kyseiseen kaupunkiin asti päässyt. Ja ainakin mahtu pissapoika hyvin kameraan näytölle! Tuosta patsaasta muuten myytiin paljon pienoismalleja matkamuistokojuissa, ja jotkut pienoismallit olivat enemmän täysikokoisia tai jopa alkuperäistä patsasta isompia. :D Olishan semmosen tietty voinut ostaa jotain puutarhaa koristamaan tonttujen tilalle, why not!

IMG_4594 IMG_4585 IMG_4604 IMG_4590

23.6.2017

SPONTAANISTI ULKOMAILLE - ILMAN PASSIA!

Mulla on viime päiviltä kerrottavana yksi tarina, joka on just niin kreisi mitä toi mun kiva klikkiotsikko väittää. Tai ainakin melkein. Mun oli tosiaan tarkoitus lähteä keskiviikkona lautalla Saksaan yhdeksi päiväksi. Mulla oli juttukeikka Hässleholmissa, josta suunnitelmana oli mennä junalla Trelleborgiin ja ottaa sieltä lautta Rostockiin Saksan puolelle. Oon pitkään jo halunnut toteuttaa ton Ruotsin ja Saksan välisen lauttamatkan, ja ylipäätään ylittää maan rajoja muuten kuin lentämällä. No, kuinkas kävikään - suunnitelma ei ihan mennyt putkeen. Hässleholmin rautatieasemalla junaa odotellessani tajusin yhtäkkiä, että mullahan ei oo passia mukana ollenkaan. Mikä amatöörivirhe! Oon aina pitänyt itseäni sinä tyyppinä, joka ei vaan tollasia asioita unohda. Aamuyöllä kolmen promillen humalassakin onnistun aina pitämään huolta puhelimestani ja avaimistani, ja viisumiasiat ja matkustusilmotukset on aina hoidossa riittävän aikasin ennen matkaa. Ja siinä mä sitten istuin hölmönä puolivälissä suunniteltua matkaa ja mietin, miten hitossa mulla ei missään vaiheessa käynyt edes mielessä, että passi pitäisi ottaa mukaan.

Koska eksyneen paras ystävä on Google, annoin kyseisen hakupalvelun laulaa kaikki sävelensä kun yritin etsiä jonkinnäköistä faktaa siitä, saanko ylittää rajan Saksaan ilman passia tai muuta henkkaria. Ajokorttihan mulla oli mukana, mutta harvemmin siitä on hyötyä kotimaan ulkopuolella, se kun ei ole pätevä matkustusasiakirja. Päädyin lopulta monien asiapitosten sivujen sekä keskustelupalstojen selaamisen jälkeen siihen tulokseen, että kyseisellä lautalla harvemmin on maahantulotarkastuksia, mutta jos sellainen tehdään, niin passi pitää olla näytettävänä. Mistään taas en löytänyt sitä tietoa, että mitä tapahtuu silloin, jos on rajan ylittänyt ilman tarvittavia papereita ja niitä satutaan kysymään. Mun päähän pälkähteli kaikenlaisia mielikuvia saksalaisista putkista ja muuten vaan epämiellyttävistä tilanteista mitä tästä voisi koitua, joten päätin koittaa keksiä toisen vaihtoehdon.

Hässleholmista menee jatkuvasti junia Kööpenhaminaan päin, eikä matkakaan kestä kuin kaksi tuntia. Vaikka Köpiksessä oon jo kahdesti aiemmin pyörähtänyt eikä paikka enää täten ole ykkösmatkustuskohteenani, päätin sen olevan parempi kuin tyhjin käsin kotiin palaaminen. Se kun vasta oisikin harmittanut, että ulkomaanmatka jäisi täysin välistä oman typerän passimokan takia. Aloin siis selvittää, olisikohan mun mahdollisuutta käydä Tanskan puolella ilman sitä passia. Kävin kysymässä asiaa vartijalta, joka soitti johonkin, jota epäilen poliisiksi tai tullivartijaksi. Pitkältä tuntuneen muutaman minuutin odottelun jälkeen sain vastauksen - pohjoismaiden kansalaiset saavat matkustaa toisiin Pohjoismaihin pelkän ajokortin turvin, eli mun matkalleni ei ollut mitään estettä. Tästä tiedosta riemastuneena juoksin ostamaan junalippua, ja jopa neljän minuutin kuluttua päätöksestäni istuin jo junassa matkalla Kööpenhaminaan. Spontaania, vai mitä?

kuva11 kuva10 kuva12 kuva9

Kööpenhaminasta oon nähnyt aiemmilla reissuillani mielestäni jo ne tärkeimmät jutut - Nyhavnin, Christianan ja kaupungin keskustan kaikkine viihdykkeinensä. Yksi asia mulla oli kuitenkin jäänyt välissä aiemmilla reissuillani, nimittäin Pieni Merenneito-patsas, ja päätinkin suunnata katsomaan sitä aivan ensimmäisenä. Oon kuullut niin useasta suusta varoittelua siitä, ettei patsas ole yhtään käymisen arvonen ja siellä tulee vaan pettymään patsaan pieneen kokoon. Ja nyt rehellinen mielipide multa Pienestä Merenneidosta - musta toi paikka oli ihana! Pieni merenneito oli tosiaan pieni, mutta silti varmaan kolmesti isompi kuin Brysselissä näkemäni kuuluisa patsas pissaavasta pojasta, jolle ei voinut kuin nauraa. Den Lille Havfruen vieressä jaksoin kuitenkin istuskella kauankin. Vaikka itse patsas oli edestä ja takaa turistien ympäröimä, niin nautin paljon istuskelusta kivikkoisella rannalla ihan yksikseni. Katselin turistien sähellystä, nautin auringon lämmöstä ja nappasin itsekin pari kuvaa ympäristöstä. Toi hetki oli jotenkin todella ihana, ja miljöö istuskeluun oli kaunis. 

Hetkeksi mulle iskikin hirveä haikeus siitä, että koin tuon hetken yksin enkä saanut jakaa sitä sen tyypin kanssa, jonka kanssa haluaisin jakaa ihan kaikki tuollaiset taianomaiset hetket. But that's life, ja tuolla merenneidon seurana hengittäessäni tajusin, että onhan tää kaikki silti aika siistiä. Että noin vaan mä päätin tulla Köpikseen ja tässä mä vaan istun Tanskassa rannalla, vaikka edes neljää tuntia aiemmin en tiennyt koko maahan saapuvani vielä samana iltapäivänä. Vaikkei kaikki aina menekään suunnitelmien mukaisesti tai edes sinne päinkään, ei se tarkota sitä, ettei niistä hetkistä voisi saada jotain uutta irti ja yksinkertaisesti nauttia.

Näiden tärkeiden ajatusten siivittämänä halusin ostaa itselleni pienen matkamuiston kyseisestä paikasta ja turistikohteesta. Mä oon just se tyyppi, joka tekee itsenäisiä matkoja ei-tunnettuihin kohteisiin enemmän kuin mielellään, mutta samalla mun on myönnettävä, että mä rakastan turistikrääsää. Se on vaan niin kivaa! Noi pienoismallit pienistä merenneidoista jätin lopulta kuitenkin kojuihinsa lepäilemään, koska noiden hinnat ylitti jopa älyttömät hinnat. Vai miltä teistä kuulostaa 20 euroa tuosta oikeanpuolimmaisesta lelusta? Jep, älyttömältä.

kuva8 kuva3 kuva2 kuva4 kuva6 kuva7 kuva5kuva1

Muutaman kaupungissa viettämäni tunnin aikana keskityin vaan kiertelemään ympäriinsä ja nauttimaan omista fiiliksistäni. Pienen merenneidon luota lähdin kävelemään rantaa pitkin Nyhavniin päin, ja törmäsin sattumalta kuvissa näkyvään paikkaan. Edellisillä Kööpenhaminan käynneilläni en ollut tuollaista paikkaa nähnyt, joten nyt kuljeskelin tuolla silmät ymmyrkäisenä ja kamera kuvia räpsien. Kuinka kaunista voi olla! Jokaista nurkkaa valaiseva aurinko, valossa kimmeltelevä meri, lumpeenlehdet vedessä, vanhoja portteja ja kirkko, värikkäitä kasveja, vanhoja punaisia puutaloja... Yksinkertaisesti sanottuna vaan todella kaunis paikka täydellisine puitteineen. Tuolla aikani kierreltyäni (ja sitä aikaa todella kului) päädyin lopulta kävellen kaupungin keskustaan, jossa poikkesin ultimaattiseen lempikauppaani koko maailmassa, Urban Outfittersiin. Siellä söpöjä tavaroita ja tyylikkäitä vaatteita hypisteltyäni siirryin lentokentälle miettimään reissuni jatkosuunnitelmaa.

Mulla ei ollut oikeestaan koko aikana hajua siitä, lähtisinkö illalla takaisin Tukholmaan, vai nukkuisinko yön yli Kööpenhaminassa ja nauttisin kaupungista vielä seuraavankin päivän. Jälkimmäinen oli se, mitä halusin tehdä, ja etsinkin yöpaikkaa Couchsurfingista sitä kuitenkaan löytämättä. Teinkin päätöksen Tukholmaan palaamisesta oikeastaan vasta sillä hetkellä, kun ostin lipun junaan. Joka ei muuten käynytkään siihen junaan, mihin olin kuvitellut, vaan jouduin ulos junasta Malmössä odottelemaan seuraavaa. Tän seurauksena en ehtinyt illan viimeiseen junaan Tukholmaan, vaan odottelin Hässleholmin asemalla kolme tuntia illalla päästäkseni yöjunaan. Nukuin istumapaikalla liian kylmässä kopperossa ilman junalippua, ja olin aamukuudelta erittäin väsyneenä vihdoin Stockholm Centralilla ja kiittelin edessä olevaa vapaapäivää.

Mun yllättävä, spontaani, vaikeuksilla maustettu, fiilispohjalta tehty päiväreissu Kööpenhaminaan oli omalla tavallaan ja kaikilla tavoilla täydellinen. Olisin nauttinut myös yön yli siellä viipymisestä, mutta tämän jäämättä toteutumatta en halua ajatella joutuneeni tyytymään vain yhteen päivään. Oon vihdoin alkanut päästä kohti sitä ajattelutapaa, että kaikki voi olla täydellistä juuri sellaisenaan, vaikkei oppikirjojen mukaan olisikaan täydellisyyden määritelmää täyttävää. Oon sortunut siihen ''tää olisi aivan täydellistä JOS'' ajatteluun ihan liian usein. Ainahan asiat voisi olla eri tavalla, jotain voisi olla paremmin ja jotain taas huonommin. Mutta kyllä mä sanon, että mun päiväreissu oli täydellinen. Sehän ei välttämättä ole silloin edes paras mahdollinen kaikilla olosuhteillansa, vaan täydellinen on täynnä kaikkea. Niitä haikeita fiiliksiä rannalla ja onnistumisen tunteita kävellessä. Ei yhtään hassumpaa siis. Eikä sitä ajokorttiakaan muuten kyselty missään vaiheessa.

2.6.2017

GRAN CANARIA

1 4IMG_3764 IMG_3397 IMG_3293 7 IMG_3365 8 6 IMG_3577 IMG_3296

Kanarialla minä

♥ nautin ystäväni seurasta ja suomen puhumisesta
♥ surffasin ensimmäistä kertaa elämässäni
 vietin monta tuntia kasvitieteellisessä puutarhassa katsellen ja nuuskien uusia kasveja
 ...ja sain myös edellämainitusta johtuen allergiaoireita
makoilin rannalla ja nautin auringon paahteesta iholla
♥ tykästyin entistä enemmän shishan rentouttavaan vaikutukseen
♥ kävin hämmentävässä pizzeriassa ja sain sieltä muistoja, jotka naurattaa edelleen
 lähdin spontaanille yökävelylle vuorille ja ylitin itseni menemällä vuoren sijaiseen sotabunkkeriin
♥ ...jonka sain todeta olleen suuri virhe ahtaanpaikankammon aiheuttaen mulle pahan kohtauksen
kävin iltareissulla toisessa kaupungissa ja näin kunnon turistimeininkiä
♥ en jaksanut harmistua edes välillä ropisevista sadekuuroista niidenkin ollessa lämpimiä

Kaiken kaikkiaan mun ja ystäväni marraskuinen reissu Las Palmasin kaupunkiin oli erittäin nappiin mennyt matka! Tässä olikin viimeiset kuvat Kanarialta, mutta lämmölllä jään kyllä muistelemaan tätä reissua ja sen kaikkia hauskoja kommelluksia. Matkustelu on vaan ihan parasta!